Suurin osa sekaannuksesta syntyy siitä, että samasta asiasta on useita nimiä ja lähikäsitteitä. Nämä termit erottavat ne toisistaan.
Elämäkerta on kirja, joka kertoo yhden ihmisen elämän. Sanaa käytetään sekä toisesta ihmisestä kirjoitetusta teoksesta että koko kirjallisuudenlajin yleisnimenä. Kun kertoja kirjoittaa oman elämänsä, kyseessä on omaelämäkerta; kun hän kertoo siitä vain valikoidun osan, puhutaan muistelmista.
Elämäkerran voi tehdä myös läheisestä: moni kirjoittaa vanhemmastaan tai isovanhemmastaan kirjan, jonka aineisto on kerätty haastattelemalla.
Lue lisää:
Elämäkerran kirjoittaminen ·
Elämäkerran rakenne
Elämänkerta on yleinen mutta virheellinen kirjoitusasu. Yleiskielinen muoto on elämäkerta ilman n-kirjainta — ja vastaavasti omaelämäkerta, ei omaelämänkerta. Virhe on niin tavallinen, että sitä näkee myös painetuissa kirjoissa, mutta oikea asu kannattaa valita ainakin oman kirjan kanteen ja nimiölehdelle.
Lue lisää:
Omaelämäkerran kirjoittaminen
Omaelämäkerta on oma elämäntarina, jonka kertoja kirjoittaa itse. Se pyrkii kokonaiskuvaan — lapsuudesta nykyhetkeen — ja etenee usein aikajärjestyksessä. Ero muistelmiin on rajaus: omaelämäkerta kattaa koko elämän, muistelmat valitsevat siitä yhden jakson tai teeman.
Lue lisää:
Omaelämäkerran kirjoittaminen
Muistelmat on kirja, jossa kertoja kertoo omasta elämästään valikoiden: yhden ajanjakson, teeman tai roolin. Sota-ajan lapsuus, työura, vanhemmuus, yksi paikkakunta. Muistelmat eivät yritä kertoa kaikkea, ja juuri siksi ne on useimmiten helpompi aloittaa kuin koko elämän kattava omaelämäkerta.
Lue lisää:
Muistelmien kirjoittaminen
Biografia tarkoittaa samaa kuin elämäkerta: kirjaa, joka kertoo yhden ihmisen elämän. Sana tulee kreikan sanoista bios (elämä) ja graphein (kirjoittaa). Englanniksi elämäkerta on biography, omaelämäkerta autobiography ja muistelmat memoir.
Historiikki on yhteisön — yhdistyksen, seuran, yrityksen tai kylän — historiasta kirjoitettu teos, joka julkaistaan usein merkkivuoden kunniaksi. Se perustuu pöytäkirjoihin, valokuviin ja jäsenten muistoihin. Ulkopuolinen historiikin kirjoittaja veloittaa työstä tyypillisesti 4 000–8 000 euroa.
Lue lisää:
Yhdistyksen historiikin tekeminen ·
Yhdistyksen historia kirjaksi
Sukuhistoria eli sukukirja kertoo suvun tarinan: mistä suku on tullut, millaista elämä eri sukupolvissa oli ja mitä perimätietoa on säilynyt. Se on eri asia kuin sukututkimus, joka selvittää nimiä, vuosilukuja ja sukupuuta. Sukukirja kertoo sen, mitä asiakirjat eivät kerro.
Lue lisää:
Sukuhistoria kirjaksi ·
Sukukokouksessa tarinat talteen
Paikallishistoria kertoo yhden kylän, kaupunginosan, pitäjän tai saaren tarinan: keitä siellä asui, mistä elanto tuli ja miten paikka muuttui. Aineisto on usein samanlaista kuin historiikissa — muistitietoa, valokuvia ja asiakirjoja — mutta rajaus on maantieteellinen, ei organisaatiokohtainen.
Lue lisää:
Paikallishistoria kirjaksi
Hiljainen tieto on osaamista, jota ei ole kirjattu mihinkään: kokemuksen kautta syntynyttä taitoa, jonka osaaja itse pitää itsestäänselvyytenä. Sitä on vaikea kirjoittaa ohjeeksi mutta helppo kertoa puhumalla — ja siksi eläkkeelle jäävän asiantuntijan kannattaa puhua se talteen ennen viimeistä työpäivää.
Lue lisää:
Hiljainen tieto talteen ·
Harrastuksesta tietokirja
Haamukirjoittaja on ammattikirjoittaja, joka kirjoittaa kirjan toisen ihmisen nimissä ja hänen kertomanaan. Tekijäksi merkitään tilaaja, ei kirjoittaja. Kyse on kuukausien työstä ja se hinnoitellaan sen mukaan: vertailukohtana yhdistyksen historiikin kirjoittaja veloittaa tyypillisesti 4 000–8 000 euroa.
Haastatteluun ja puheeseen perustuva työtapa on sama, jolla oman kirjan voi tehdä itse — ero on siinä, kuka tekstin kirjoittaa ja mitä se maksaa.
Lue lisää:
Paljonko oman kirjan tekeminen maksaa?